Treenipaikka hakusessa + kevään treenejä

Maaliskuun 24. 2012 - whitepaimendog

Kivalla porukalla olemme saaneet treenata tänäkin vuonna.

Kiitos siitä kaikille!

Tällä hetkellä Kymen Valkkarit ETSIVÄT uutta HARJOITUSPAIKKAA!!!

Kaikki ehdotukset otetaan vastaan. Tilan pitäisi olla riittävän iso autoille ja niin että reilusti jää tilaa treenata myös esim. tokon ruutua ja vauhdikkaita luoksetuloja.

Toivomuksena olisi että kenttä voisi olla ns. “vapaassa käytössä” eli sinne voisi tulla treenaamaan myös harjoitusajan ulkopuolella (kesällä arki-ilta) ja viikonloppuisin tarvittaessa.

Harjoituspaikan puuttuessa PIDÄMME muutaman viikon TAUON.

EI HARJOITUKSIA siis 31.3 eikä 7.4.2012

Jatkamme taas lauantaina 14.4.2012 jos ja kun on paikka treenata.

Kesää kohti mentäessä siirrymme treenaamaan arki-iltoina (toukokuun aikana?). Asiasta infotaan myöhemmin.

!!!MUISTA!!!

AJANKOHTAISIN TIETO TREENEISTÄ, TREENIPAIKASTA JNE KYMEN VALKKAREIDEN FACEBOOK-SIVUILTA!!!!!

Tätä sivustoa ei päivitetä yhtä ahkerasti.

PIKKUJOULUT ja TREENITAUKO

Marraskuun 9. 2011 - whitepaimendog

Vietetään “PIKKUJOULUT” glögin ja torttujen kera seuraavissa treeneissä eli 12.11.2011.

Aika ja paikka on sama kuin ennenkin (katso edellinen julkaisu).

Pikkujoulujen merkeissä on hyvä päättää Kymen Valkkareiden treenivuosi.

Ensimmäiset viralliset TREENIT joulutauon jälkeen ovat 14.1.2012.

Kymen valkkareita voi seurata myös Facebookissa! Mahdollisesti tapaamisia järjestetään vielä tämänkin vuoden puolella, vaikka virallisia treenejä ei olekaan.

TREENIAIKA MUUTTUU!!!

Syyskuun 28. 2011 - whitepaimendog

Heips!

Sitä ollaan jo syksyssä ja kohti talvea mennään.

Valon vähentyessä siirretään treenit valoisampaan aikaan!

ELI JATKOSSA

AIKA: LAUANTAISIN KLO 10.30

PAIKKA: Asentajankatu, Ristinkallio (sama paikka kuin ennen, katso koulutuskenttä)

HUOM! ensimmäisen kerran treenit 8.10.2011 HUOM!

Pidämme siis pienen tauon tässä.

Ajankohtaisia kuulumisia voi seurata myös Facebookissa:

Kymen valkkarit

Sisarukset vauhdissa

Sisarukset vauhdissa

SEURAAVAT TREENIT 18.8.2011

Elokuun 4. 2011 - whitepaimendog

HUOM!

Seuraavaksi siis treenataan VASTA 18.8.2011.

Mutta silloin onkin erityistä luvassa….

ELI

Kymen valkkarit järjestävät mahdollisuuden tutustua

RALLY-TOKOON!

Paikkana on nyt tavallisesta poiketen AHLSTRÖMIN KENTTÄ Karhulassa (sama paikka missä match show pidettiin).

ALOITAMME KLO 19.30!

Samalla kentällä on klo 18.00-19.00 Kotkan Koiraystäväin seuran NÄYTTELYTREENIT! Eli halukkaat sitten sinne.

Lisätietoa rally-tokosta löytyy Suomen Rally-Tokoliitto ry:n sivuilta.

TERVETULOA!!!!!

—————————————

HUOM!

Syksyn/talven 2011 treeniajat saattavat muuttua.

Lisäinfoa asiasta vkn 33 aikana.

KUVIA!!

Heinäkuun 26. 2011 - whitepaimendog

Heinäkuussakaan emme ole täysin huilanneet! Valkoisten kanssa on käyty kaikenlaista kokeilemassa ja nautittu ystävistä ja kesästä.

Valkoisiemme kanssa on kivaa harrastaa mm agilitya, kuten näistä vauhdikkaista kuvista näkee!

Näillä helteillä myös UIMINEN on mitä mukavinta tekemistä. Ja mikäs sen mukavempaa kuin nauttia vedestä yhdessä!

LISÄÄ KUVIA löytyy “VALOKUVIA”-sivulta!

TREENIT ENNEN KESÄTAUKOA!

Heinäkuun 4. 2011 - whitepaimendog

Pidetään treenit 7.7.2011. Sama paikka ja aika.

Sitten on kesätauko!

Elokuussa jatketaan uudelleen!

Hauskaa kesää!!

MATCH SHOW 29.5.2011

Toukokuun 29. 2011 - whitepaimendog

Kymen valkoisepaimenkoirat järjestivät Match Shown.

Mukana mätsärissä oli yli 130 koirakkoa. Tahdoimme lahjoittaa jokaisesta ilmoittauttumismaksusta 2,5 euroa Kymenlaakson keskussairaalan lastenosastolle DVD- ja pelihankintoihin. Saimme kerättyä pienille potilaille yhteensä 335 euroa!!!

Todella suuret kiitokset KAIKILLE osallistuneille ja erityiskiitokset tuomareille!

Tulokset löytyvät MATCH SHOW -sivulta.

BEST IN SHOW

Kiitokset myös tämän tapahtuman mahdollistaneille:

Musti & Mirri

Expert Karhunpesä

Kilpihovi

Rajamarket

Karhulan Helmi

Petpoint

KennelRehu

Eläintarvikeliike Tottakai

Kymen Matkat

Sadun Puutarha, Huruksela

Paratiisikala

Royal Canin

TREENIT JATKUU

Huhtikuun 20. 2011 - whitepaimendog

Harjoittelemme entiseen tapaan eli

AIKA: TORSTAISIN klo 19.30

PAIKKA: Asentajankatu, RISTINKALLIO (katso koulutuskenttä)

TERVETULOA!!

Kesäksi tulossa joitain muutoksia, varmasti jälkeä kokeillaan metsässä!

KYMEN VALKKARIT JÄRJESTÄÄ

Huhtikuun 20. 2011 - whitepaimendog

KLIKKAA MAINOS ISOMMAKSI!

TERVETULOA KAIKKI!!!

Etenkin valkkareita toivotaan paikalle runsain joukoin! Järjestävän porukan valkkarit kun joutuvat jäädä kotiin huilaamaan.

TREENIT PERUTTU

Huhtikuun 11. 2011 - whitepaimendog

Ensi torstaina 14.4.2011 EI TREENEJÄ!

Sen sijaan kaikki halukkaat osallistumaan:

MATCH SHOW

Ahlströmin kenttä klo 17.00

Linkki

Oiva tilaisuus harjoitella  näyttelyitä varten tai esim tottista häiriön alaisena.

MUUTEN HARJOITUKSET JATKUU NORMAALISTI TORSTAISIN KLO 19.30!